Heipattelureissulla

Lähtöä edeltävä viikko on pian muuttumassa lähtöä edeltäviksi kahdeksi päiväksi. Tämän viimeisen viikon olen viettänyt pitkälti perheen kanssa Oulussa. Olisin toivonut olevani enemmänkin läsnä henkisesti, mutta ajatukset ovat poukkoilleet milloin puoliksi tarpeettomissa varustehankinnoissa, milloin pian alkavassa etäsuhteessa. Vietämme avopuolisoni kanssa syyskuussa seitsemättä vuosipäiväämme - ehkä yhdessä, ehkä erillään. Kun lokakuussa 2008 olimme seurustelleet kuukauden, lähdin kahden ystäväni kanssa kahdeksi kuukaudeksi reppureissaamaan Intiaan (ko. matkasta voit lukea lisää täältä). Tuore suhteemme kesti tuolloin etäisyyden taakan. Vuosien saatossa yhteisiäkin matkoja ja elämänvaiheita nähnyt liittomme pääsee pian todistamaan paksunahkaisuutensa. Etäsuhde ei ole helppo nakki, mutta tahdonvoimalla ja kaikessa tilapäisyydessään siitäkin varmasti selviämme voittajina.

Kuluvan viikon ajan tuottajapuolisoni on järjestellyt ensi viikolla starttaavaan kulttuuritapahtumaan liittyviä käytännön asioita, eikä sen vuoksi ehtinyt kanssani Ouluun. Omien "projektiemme" päällekäisyys on yhdessä vietetyn ajan kannalta kurja juttu, mutta toisaalta olen nyt ainakin saanut viettää laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa. Keskiviikkona oli sen verran kesäinen päivä että läksimme koko perheen voimin veneilemään Oulun saaristoon. Pysähdyimme Kropsun saareen piknikille ja nautimme auringonsäteistä täysin siemauksin - turhankin ahnein hörppäyksin omalta osaltani. Torstaina tämä punaniska (sanan kirjaimellisessa merkityksessä) suuntasi veljensä kanssa mummilaan yökylään. 30-luvulla syntynyt mummini on suhtautunut armeijaanlähtööni yllättävän positiivisesti, jopa vähemmällä kritiikillä kuin yliluutnantti-isäni. On toki huomionarvoista, että toinen em. perheenjäsenistäni on käynyt armeijan ja toinen ei.. Mummilassa ollessani juoksin 8km maalaismaisemalenkin, ikään kuin viimeisenä pidempänä juoksulenkkinä ennen inttiin lähtöä. Ilma oli painostava, mutta askel rullasi. Tosin, tunsin jalkapöydän kipua jo muutaman kilometrin kohdalla. Eräänlainen ennätys, valitettavasti.

Perjantaina kävin parissa lääkärintarkastuksessa, täydensin jo ylenpalttista varuste- js lääkearsenaaliani ja kävin tutustumassa ystäväni Minnan uuteen koiranpentuun. Loppuiltakin oli pyhitetty ystäville. Yksi heistä tarjosi minulle kaksi vaihtoehtoa inttiajan ulkoiselle olemukselle: joko ajaisin pään kaljuksi tai kasvattaisin kainaloihin "antikaljut". Jään pohtimaan näitä minulle tarjottuja loistavia vaihtoehtoja. Pidimme tukanleikkuubileet toistaiseksi ilman tukanleikkuuta ja kotimatka taitettiin sadeviitat päällä ilman sadetta. Oulussa oli kyllä muutoin satanut kaatamalla koko yön. 

Kyllä mieli sai taas levätä rakkaiden seurassa. Kehosta en valitettavasti voi sanoa samaa, koska olen pesunkestävä iltavirkku ja erehdyn herkästi valvomaan pikkutunneille saakka. Näin aamun valjetessa suuntaan katseeni kohti pikku päikkäreitä, kotiinpaluuta, pyykkäilyä, pakkailua ja viimeistä siviilipäivää avopuolison kanssa. Tällaisia kiireettömiä aamuja ei ole enää montaa jäljellä.